Helsingin sanomat kirjoitti maanantaina (Elämä 29.8.) artikkelin abortin valinneista naisista alaotsikolla “[k]un puhutaan abortista, puhutaan yleensä sikiön oikeuksista”. Kirjoitan tätä kirjoitusta kuitenkin juuri siistä syystä, ettei usein enää juurikaan puhuta sikiön oikeuksista. Parempi sana tälle olisi lapsen oikeudet, koska hedelmöityksen hetkellä (siittiön siirtyessä munasoluun) syntyy autonominen elävä organismi, ihmiselämä, joka tästä hetkestä lähtien vääjäämättä kasvaa ja kehittyy yksilönä aina 20 vuoden tietämille saakka. Lääketieteellisesti ei voida asettaa minkäänlaista rajapyykkiä tämän ensimmäisen lisäksi ihmiselämän syntymiselle. Ongelma syntyy siinä, että elämämme 9 ensimmäistä kuukautta olemme fyysisesti riippuvaisia äideistämme kasvaessamme heidän kohduissaan, vaikka riippuvuutemme jatkuukin vielä vuosikausia tämän jälkeen. Nuo ensimmäiset kuukaudet ovat kuitenkin kriittisiä, koska emme ole suoraan näkyvissä, minkä vuoksi joillekin ihmisille on helpompaa kieltää olemassaolomme ja ehdottaa elämämme päättämistä eli aborttia. Joskus syynä on vanhempien haluttomuus saada suunnittelematon lapsi, joskus taas jokin hirveä rikos niin kuin raiskaus. Tästä huolimatta raskaus on perustavanlaatuinen muutos naisen fyysisessä tilassa, jota ei voi peruuttaa eikä sen synnyttämää elämää mitätöidä. Jos joku huolimattomuuttaan taittaa niskansa tai jos joku viaton joutuu väkivallan uhrina halvaantuneeksi, hän joutuu elämään tilansa kanssa koko loppuelämänsä, oli tämä tila hänen syytään tai ei. Jotkut sanovat, että raskaus asettaa naiset samankaltaiseen tilanteeseen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä uusi elämä ei ole vamma, vaan arvokkain ja kaunein asia, jonka ihmiset voivat saada aikaan. Ja vaikka joku näin ajattelisikin, olisiko hän valmis uhraamaan lapsen hengen (vieläpä omansa) ”parantuakseen”. Mieleenpainuvan esimerkin meille antaa amerikkalainen nainen nimeltä Melissa Ohden, joka selvisi abortista 5 kk:n ikäisenä, eikä hän ole yksin. Nyt hän on täysin terve nainen, jolla on omia lapsia ja joka toimii aktiivisesti syntymättömien lasten oikeuksien puolesta. En kirjoita tätä miehenä naisia vastaan, koska siihen minulla ei ole oikeutta eikä halua. Sen sijaan kirjoitan ihmisenä muille ihmisille, jotka kaikki olemme olleet lapsia. Nyky-yhteiskunnan ilmapiirissä meidänkään olemassaolomme ei olisi ollut kovin varmaa, jos vanhempamme olisivat sattuneet kokemaan kovia aikoja tai vastenmielisyyttä vanhemmuutta kohtaan. Meillä kaikilla ja sellaisilla selviytyjillä kuin Melissa Ohden on kuitenkin oikeus elämään ihmisyksilöinä. Entä niillä 115000 lapsella, jotka abortoidaan joka päivä?

Jesse Heikkilä

Opiskelja