You are browsing the archive for Väestöliitto.

Suomen ei tulisi rahoittaa raskauden keskeytyksiä

December 10, 2011 in Abortti, Analyysit

Suomi on hyvinvointivaltio, toisin sanoen Suomen valtio ottaa vastuulleen kansalaisten hyvinvoinnin ja takaa ns. minimipalvelutason. Sellainen järjestelmä on toistaiseksi toiminut vain tietyllä väestörakenteella.

Vuonna 2010 väestörakenne oli 3,5 miljoonaa 15-64-vuotiasta ihmistä, jotka elättivät noin miljoonaa alle 15-vuotiasta ja lähes miljoonaa yli 65-vuotiasta. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi työiässä olevaa jokaista elätettävää kohti. Vuonna 2030 kolmen työikäisen vastuulla olisi kahden ihmisen elättäminen. Tämä on nykyisen velkakriisin taustalla, mutta ongelma on vasta alussaan. Suomen julkinen velka on noin 51% bruttokansantuotteesta (bkt). Vuonna 2020 odotetaan sen olevan 68,4%, ja vuonna 2030 jo 97,3% bkt:sta, vuoteen 2060 mennessä se olisi 292,8%. Niiden Valtionvarainministeriön laskemien lukujen oletuksena on vuosittainen 2% inflaatio, 3% reaalikorko, ja bkt:n noin 1,8 % vuosikasvu. Ne kaikki ovat epätodennäköisiä ja optimistisia oletuksia.

Missä tehtiin virhe? Miksi talous kasvaa ja inflaatio on matala, mutta joudumme suureen velkakriisiin? Yksi merkittävä ongelma on syntyvyydessä. Suomessa naiset synnyttävät keskimäärin 1,71 lasta, eli0,4 lasta vähemmän kuin mitä tarvitaan väestön nollakasvuun. Suomen kansa ikääntyy.

Valtionvarainministeriön mukaan Suomesta puuttuu noin 110 000 lasta, jotka liittyisivät työelämään vuoden 2020 ja 2029 välillä (eli 1990–1999-syntyneet). Täsmälleen 107 545 raskautta keskeytettiin tuona ajanjaksona. Sen lisäksi Suomessa asuu 167 954 maahanmuuttajaa, jotka työllään täyttävät taloudessamme olevia aukkoja. Ajanjaksona 1980-1989 suoritettiin 135 454 aborttia, toisin sanoen jos abortteja ei olisi tehty,
maahanmuuttajatyövoiman tarve olisi ollut paljon matalampaa.

Tilanne on kestämätön. On mahdotonta, että kolme työikäistä kustantaa kahdelle muulle hyvinvointivaltion. On mahdotonta, että Suomen valtiolle annettaisiin velkaa kolme kertaa bkt:n verran. Itse näkisin neljä mahdollista ratkaisua:
1.      Muuttaa järjestelmämme liberalistisemmaksi, eli sellaiseksi, jossa jokainen saa palveluja kotitalouteensa mahdollisuuksien mukaan. Rikkaat saavat hyviä palveluita ja köyhät joutuvat tyytymään vähään.
2.      Saada enemmän maahanmuuttajia, jotka tukisivat talouttamme. Ongelmana on, että on vaikeaa tietää, miten kävisi suomalaiselle kulttuurille. Maahanmuuttajat voivat kotiutua, mutteivät välttämättä suomalaistu.
3.      Siirtää eläkeikää myöhemmäksi, sekä yleistää eutanasiaa, jolla eliminoidaan “tuottamattomia” ikäryhmä ongelmana on, että puhumme ihmisistä, nimittäin sinusta ja minusta 20, 30 tai 40 vuoden päästä.
4.      Yksinkertaisesti estämme nykyisen kymmenentuhannen lapsen vuosittaisen tapon. Näin saavutamme syntyvyydessä väestön uusiutumisen tason ja jatkamme niin kuin tähänkin asti.

En tiedä, mitä vaihtoehtoa sinä kannatat, itse valitsen mieluiten neljännen.

Live Action paljastaa Planned Parenthood -järjestön rikkomukset

March 8, 2011 in Abortti, Analyysit, Uutiset, Vauva


Lila Rose on 21-vuotias tyttö. Hän on kameran avulla paljastanut rikkomuksia, joita tehtiin aborttikeskuksissa Pohjois-Amerikassa: yhteistyötä parittajien kanssa, naisten seksuaalisen hyväksikäytön tukemista, rahan ottamista rasisteilta afroamerikkalaisten abortoimiseksi, väärennetyn lääketieteellisen tiedon antamista, lapsen hyväksikäytön verhoamista jne.

Tiedän että tätä lukiessa monet ajattelevat:
-Siksi abortin pitää olla laillista ja luotettavien yhtiöiden vastuulla, niin kuin Väestöliitto Suomessa tai sen amerikkalainen partneri Planned Parenthood.
Paitsi että kaikki yllä mainitut rikkomukset ovat olleet Planned Parenthood -järjestön tekemiä.

Nuorten järjestö paljasti tämän kaiken. On mahdotonta tietää, paljonko muita rikkomuksia tehdään aborttia tarjoavissa sairaaloissa, koska viranomaiset eivät tätä halua tutkia. Tämä on Yhdysvalloissa käynyt ilmi erityisesti Women’s Medical Society (WMS) keskuksesta. WMS:n tiedettiin rikkova terveydenhoidon sääntelyä, vuonna 2000 yksi nainen kuoli siellä tehdystä abortista, vuonna 2009 nepalilainen nainen Karnamaya Mongar kuoli siellä ja Pennsylvania Department of Health -päällikön ainoa teko oli sanoa ”no, ihmiset kuolevat”. Vuonna 1994 päätettiin että WMS-keskuksesta ei enää tehdä tarkastuksia ”poliittisista syistä”. Rikosilmoitukset sisältivät mm. hyväksikäyttöä, vauvojen tappamista, ja muita rikoksia. Kukaan ei tehnyt mitään.

Tämä ei koske vain Pohjois-Amerikaa. Ison-Britannian valtio julkisti että aborteissa 66 vauvaa on syntynyt elossa, mutta jätetty kuolemaan. Espanjassa on todistettu että tietyissä naisklinikoissa annettiin uusille äidille abortoituja vauvoja ja heidän vauvansa myytiin ottoperheille.

Nämä kaikki ovat rikkomuksia jotka tavalliset ihmiset ovat ilmoittaneet. Montako tämäntyyppistä tapauksia on ympäri maailmaa? Voimme olla varmoja että todella paljon.
Syy on selvä. Joku joka tuhoaa vauvoja ammatikseen, tekee rahan vuoksi mitä hyvänsä. Voimme miettiä: minkälainen ihminen on se joka opiskelee noin 8 vuotta lääketiedettä ja sen opiskeltua keskittyy sikiöiden tuhoamiseen? Selvästi he jotka ovat niissä videoissa:

Yhdysvaltain edustajanhuone on äänestänyt helmikuun 18. päivä, että valtion rahoitus Planned Parenthood -järjestölle lopetetaan. Edustajainhuone on parlamentin alahuone, ja abortin vastustajien on Yhdysvalloissa nyt keskitettävä huomionsa parlamentin ylähuoneeseen senaattiin, joka ratkaisee aloitteen läpimenon.