Suomen ei tulisi rahoittaa raskauden keskeytyksiä
December 10, 2011 in Abortti, Analyysit
Suomi on hyvinvointivaltio, toisin sanoen Suomen valtio ottaa vastuulleen kansalaisten hyvinvoinnin ja takaa ns. minimipalvelutason. Sellainen järjestelmä on toistaiseksi toiminut vain tietyllä väestörakenteella.
Vuonna 2010 väestörakenne oli 3,5 miljoonaa 15-64-vuotiasta ihmistä, jotka elättivät noin miljoonaa alle 15-vuotiasta ja lähes miljoonaa yli 65-vuotiasta. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi työiässä olevaa jokaista elätettävää kohti. Vuonna 2030 kolmen työikäisen vastuulla olisi kahden ihmisen elättäminen. Tämä on nykyisen velkakriisin taustalla, mutta ongelma on vasta alussaan. Suomen julkinen velka on noin 51% bruttokansantuotteesta (bkt). Vuonna 2020 odotetaan sen olevan 68,4%, ja vuonna 2030 jo 97,3% bkt:sta, vuoteen 2060 mennessä se olisi 292,8%. Niiden Valtionvarainministeriön laskemien lukujen oletuksena on vuosittainen 2% inflaatio, 3% reaalikorko, ja bkt:n noin 1,8 % vuosikasvu. Ne kaikki ovat epätodennäköisiä ja optimistisia oletuksia.
Missä tehtiin virhe? Miksi talous kasvaa ja inflaatio on matala, mutta joudumme suureen velkakriisiin? Yksi merkittävä ongelma on syntyvyydessä. Suomessa naiset synnyttävät keskimäärin 1,71 lasta, eli0,4 lasta vähemmän kuin mitä tarvitaan väestön nollakasvuun. Suomen kansa ikääntyy.
Valtionvarainministeriön mukaan Suomesta puuttuu noin 110 000 lasta, jotka liittyisivät työelämään vuoden 2020 ja 2029 välillä (eli 1990–1999-syntyneet). Täsmälleen 107 545 raskautta keskeytettiin tuona ajanjaksona. Sen lisäksi Suomessa asuu 167 954 maahanmuuttajaa, jotka työllään täyttävät taloudessamme olevia aukkoja. Ajanjaksona 1980-1989 suoritettiin 135 454 aborttia, toisin sanoen jos abortteja ei olisi tehty,
maahanmuuttajatyövoiman tarve olisi ollut paljon matalampaa.
Tilanne on kestämätön. On mahdotonta, että kolme työikäistä kustantaa kahdelle muulle hyvinvointivaltion. On mahdotonta, että Suomen valtiolle annettaisiin velkaa kolme kertaa bkt:n verran. Itse näkisin neljä mahdollista ratkaisua:
1. Muuttaa järjestelmämme liberalistisemmaksi, eli sellaiseksi, jossa jokainen saa palveluja kotitalouteensa mahdollisuuksien mukaan. Rikkaat saavat hyviä palveluita ja köyhät joutuvat tyytymään vähään.
2. Saada enemmän maahanmuuttajia, jotka tukisivat talouttamme. Ongelmana on, että on vaikeaa tietää, miten kävisi suomalaiselle kulttuurille. Maahanmuuttajat voivat kotiutua, mutteivät välttämättä suomalaistu.
3. Siirtää eläkeikää myöhemmäksi, sekä yleistää eutanasiaa, jolla eliminoidaan “tuottamattomia” ikäryhmä ongelmana on, että puhumme ihmisistä, nimittäin sinusta ja minusta 20, 30 tai 40 vuoden päästä.
4. Yksinkertaisesti estämme nykyisen kymmenentuhannen lapsen vuosittaisen tapon. Näin saavutamme syntyvyydessä väestön uusiutumisen tason ja jatkamme niin kuin tähänkin asti.
En tiedä, mitä vaihtoehtoa sinä kannatat, itse valitsen mieluiten neljännen.
